Byrokratiaa kofeiinin nimeen

Kampuksella ei ole kahvilaa tai ruokalaa, mutta kivoja automaatteja kylläkin. Croisantteja, suolakeksejä, sipsejä ja suklaata pohjalle ja kahveet päälle. Automaatissa on valinnanvaraa, kofeiinillista, kofeiinitonta, orzoa, maidolla tai ilman, suklaakahvia, kaakaota ja jopa teetä. Vau. Peri-italialaista olisi vielä tempaista rööki siihen lopuksi ja mennä joukon jatkoksi luomaan savuefektejä sisäänkäytien liepeille, luentosaleissa kun on tupakointi sakon uhalla kielletty. Kyllä noilla eväillä jaksaa luennoilla istua, varsinkin kun keskellä luentoa ovat tottuneet pitämään sen tupakanmittaisen tauon.

Byrokratian kannalta infernaalisin juttu on ollut Learning Agreementin kanssa paikasta toiseen juoksentelu. En mahda käsittää että mitä ihmettä varten eto paperiin tarvitsee neljä eri allekirjoitusta, ja miksi se ei kulje itsekseen instituutioissa vaan opiskelijan pitää sitä kiikuttaa edes takas? Suomessa ensin amanuenssin ja kv-toimiston nimet, sitten papru lähti postissa Italiaan. Täällä se oli ensin toimitettu Sienan päähelv...siis kv-toimistoon, minne ei ilman ajanvarausta tavallisella vaihtarilla ole mitään asiaa. Lopulta pitkän sähköpostiruljanssin jälkeen tuli asiaan joku roti, ja lähettivät paperin Arezzoon. Ja voi riemun päivää, eihän sille oltu täällä päässä tehty yhtään mitään, vähemmällä olisin päässyt jos olisin kuljettanut sitä alusta alkaen itse mukanani! Paperin sain kuitenkin haltuuni, ja sitten piti lähteä metsästämään ihan vain varta vasten tehtävään valittua tutor-opettajaa, jolla ei tunnu olevan muuta funktiota kuin olla aina kadoksissa eikun siis allekirjoittaa Learning Agreement lukematta sitä. Jes, nyt se on tehty, paperi takaisin toimistoon ja siellä sitten rekisteröivät minut kursseille.

Tai sitten ei. Kaikki kurssitpa eivät toteudukaan joko tutkijoiden lakon takia tai muista syistä. Tai sitten niiden nimet ovat muuttuneet. Täytäpä siis Learning Agreementin muutoslomake, metsästä siihen samaiset nimet ja palauta ennen dead linea. Koska yliopiston nettisivut ovat kaikkea muuta kuin selkeät ja opintojen suunnitteluun saa hyvinkin varata aikaa jokusen tovin, niin enhän minä sitä tietenkään ajoissa tehnyt. Parin erehdyksen jälkeen opin ettei edes Arezzon kv-toimistoon marssita ihan milloin sattuu: auki se kyllä on joka päivä 10-13, mutta opiskelijat saavat mennä sinne vain maanantaisin ja torstaisin. Ensimmäinen yritys maanantaina: tutor-opettajaa etsimään ja sitten papereiden kanssa toimistoon. Vaan eipä löydy tutor-opettajaa, ja stressi vain kasvaa, kun on enää yksi mahdollisuus paperin palautukseen. Tiistaina uusi yritys, tällä kertaa menestyksekäs. Mukavan diplomaattisen rupatteluhetken ohessa sain puuttuvat allekirjoitukset, ja lopulta tänään torstaina sain Learning Agreementin pois käsistäni. Hetkeksi vain, sillä se pitää vielä lähettää Suomeen, ja ilmeisesti halajavat vielä lisää allekirjoituksia tähän muutoslomakkeeseen.

Opiskelua ja opiskelua

Syksyn luentojen ollessa puolessavälissä oli hyvä ottaa pieni tauko ja lähteä Suomesta tilattujen kavereiden kanssa vähän Italiaa kiertämään. Viidessä päivässä tuli nähtyä Arezzo, Firenze, San Marino, Venetsia ja Milano. Itse reissusta ei tässä sen enempää, jos vain flunssa ja vesisade eivät olisi pilanneet kaikkea niin se olisikin ollut liian täydellisen mukava. Tarpeeksi vaikeaa oli nytkin sopeutua taas harmaaseen akateemiseen arkeen. 

Kuvassa näkyvä opperataiteen suuri pyhäkkö olikin ulkoisesti vähän pettymys: mitäs siitä jos siellä onkin mahtava akustiikka, mutta kyllä esimerkiksi Mariinski-teatteri ihan tuossa rajan tuntumassa on paljon nätimpi. La Scalaanhan ei lyhyellä varoitusajalla edes pääsisi sisälle, ja vaikka pääsisikin, niin tuskin sieltä enää tuttuja löytyisi. Toscaninin legendaariset ajat ovat muisto vain... Oopperan puoti oli ihan pohjanoteeraus: kallista krääsää, kuten kyniä, paperilehtiöitä, juomalasinalusia, kaikissa kuva-aiheina joko vanhat ulkosivua koristaneet keltaiset julisteet tai Maria Callasin pärstä. Callashan ei ole mitenkään missään piireissä mitenkään yliarvostettu, ehe ehe? No jotain piti kuitenkin saada, ostin magneetin. Siinä on yksinkertaisesti kuva yksinkertaisesta La Scalasta. Pääsee Elviksen viereen jääkaapin oveen. 

La Scalan kaupasta saakin hyvän aasinsillan tämän päivän varsinaiseen aiheeseen, eli ensimmäiseen suorittamaani tenttiin. Putiikissa nimittäin oli myynnissä teatterihistorian professorini kirjoittama kirja, sen verran suolaiseen hintaan vain että ei ihan jaksanut liimautua mukaan. Tänään sitten rykäisin samaiselle proffalle kaiken minkä luentojen ja yleissivistyksen perusteella tiesin 1900-luvun avantgardesta ja teatterin kehollistumisesta, ja lieneekö sitten Erasmus-statukseni vai luontainen viehätysvoimani painanut vaakakupissa enemmän, sitä en tiedä, mutta 30 pistettä se siitä kirjoitti. Kertoivat toverit opiskelijat myöhemmin käytävässä että parempaa et muuten ois voinu saadakaan. Ihan kiva siis, siihen nähden että ennen tenttiaamua en ollut pitänyt kädessäni yhtäkään pakollisista kolmesta tenttikirjasta. Joku puolalainen tyttö sitten kannusti siinä aamulla ja sanoi että jos et ole lukenut kirjoja niin uusintaan pääset takuulla. Itse se oli tentin jo tehnyt, ja iski minulle kahden kirjan valokopiot kouraan. Luehan tästä, suden suuhun vaan. Minähän luin, ja susi oli kiltti. 

Ainoa mikä pännii on tämä tenttisysteemi kokonaisuudessaan. Kirjalliset tentit on kivempia, monestakin syystä. Syy nro. 1 on se että olen ujo suomalainen ja ujot suomalaiset tekevät mieluummin kirjallisia tenttejä. Nro. 2 on se että jos tentti alkaa klo 9 niin se loppuu viimeistään klo 13. Nro 3: Suullinenkin tentti voisi olla ihan jees, jos sen suoritusaikoja olisi jotenkin etukäteen porrastettu; lista kiertämään, kuka tulee 10, kuka 10.30, kuka 11 jne. Mutta ei. 

 Tänään olin kilttinä tyttönä tasan klo 9 (no ok, 9.05) proffan oven edessä tapittamassa, muutoma muu oli siinä ennen. Parin tunnin päästä alkoi näyttää siltä että kohta pääsen minäkin, mutta sitten siihen hönkäisi paikalle joitain tyyppejä lennosta ja tunkivat sisälle ilman mitään odottelua. Reilu kerho kiittää. Neljännellä tunnilla lykästi, jälkeeni jäi enää yksi opiskelija, joka tosin joutui odottamaan vielä vähän lisää, koska minun jälkeeni proffa piti tauon. Kuria ja herra(i)n pelkoahan tuo kapinoiville opiskelijoille opettaa, mutta joku raja sentään. Menepä sanomaan tiedekunnan johtajalle että tuo teidän tenttisysteemi on vuodelta aatami ja eeva. Eräs proffa oli jopa sitä mieltä, että kirjallinen tentti sopii epätasa-arvoiseen ja kilpailuhenkiseen protestanttiseen kulttuuriin, mutta täällä katolisessa Italiassa kaikki ovat tasa-arvoisia ja suullinen tentti on kaikkein oikeudenmukaisin arviointimuoto. No, entäs jos ei opiskelijan pärstä miellytä? Tai se vaikka änkyttää? Tai on niin vatsa kuralla ettei saa sanaakaan sanotuksi? Tasa-arvoa todellakin. 

Luennot loppuvat ensi viikon jälkeen, ja sitten alkaa tenttikirjojen pänttääminen. Jos niitä mistä saa. Kirjasto ei tunne käsitettä lukusalikappale, jokaista kirjaa on maksimissaan yksi nide ja sekin koko ajan 8 vuorokauden lainassa. Piratismi ja kopiointi sekä valokopioitujen kirjojen kauppa käy kuumana. Vähän otti aivoon myös se, että esim. googlen kirjahaussa löytyy hyvällä tuurilla ihan oikea tenttikirja, mutta sitten siitä on tekijänoikeuksiin ja muihin syihin vedoten saatavilla vain arvauskoneen avulla poimittuja epämääräisiä pätkiä. Ottaa niin aivoon tuommoinen, tenttikirjat on ylihinnoiteltuja ja akateeminen kirjastolaitos rappiolla. Esimerkiksi jotain Harry Potteria voi lukea ilmaiseksi netistä, pistäkäähän akateemikot paremmaksi! Tai no, ilmeisesti alan pikkuhiljaa yhtyä tähän arezzolaiseen lakkoilumeininkiin, ja olen sitä mieltä, että kyllä valtion pitäisi maksaa akateemikoille ihan kunnon palkkaa sekä tutkimuksesta että luennoista. Eivätpähän sitten ole vuorostaan riistämässä opiskelijoita tieteellisen hömppäkirjallisuuden megalomaanisilla hinnoilla.