Vaikka Arezzossa ei mitään erityistä nähtävää olekaan, täältä saattaa yllättäen löytää hauskoja pikkukujia, kuten tuon kuvassa olevan. Maisema on kuin suoraan Cavalleria Rusticanasta. Helmikuussa oli välillä lämpimiä päiviä, eikä semmoisina ainakaan tehnyt mieli opiskella. Ihan hyvä vain, koska tentit ovat nyt vähälläkin lukemisella onnellisesti ohi, ja uusi lukukausi starttasi heti 1. maaliskuuta.
Tenttien tekeminen jäi osaltani luonnollisesti viimeiselle viikolle, koska suullisten tenttien tekeminen on ärsyttävää ja niitä yrittää vältellä viimeiseen asti. Yhden jätin tekemättäkin, kirjoitin proffalle sähköpostia että kun en ole kovin hyvin valmistautunut niin en tule tenttiin, mutta tulisin kyllä juttelemaan joskus olisiko sen suorittaminen mahdollista esim. kevään tenttikaudella. Musiikin filosofia meni kivuttomasti, kun 10 minuuttia tentin alkamisen jälkeen professori tulee tervehtimään opiskelijoita, ja bongaa minut välittömästi joukosta "Ah, la finlandese!". Koska olin tehnyt kirjallisen tentin syksyllä ja saanut siitä omastakin mielestäni kohtuullisen arvosanan, professori kirjoitti vain nimensä opintokirjaan ja homma oli vartissa selvä.
Historian tenttiin taas suoriuduin ajallaan, yksi opiskelija pääsi sisälle ja uloskin, toisen ollessa sisällä proffa otti ja häippäsi tunniksi, tuli takaisin ja homma eteni kuin täi tervassa. Lopulta iltapäivällä työhuoneeseen meni joku toinen yliopiston henkilö, juttelivat tunnin, ja sen jälkeen proffa astuu käytävään päällysvaatteissaan aikomuksenaan selvästi livistää. "Et kai sinä vain ole tenttiin tulossa?" No kun olen. Lämpimiksenikös luulet minun koko päivän tässä ovesi edessä tapittaneen? Eipä siinä sitten muuta kuin vieläkin odottamaan että jospa se sitten "palaa pian", eli ainakin puoli tuntia meni hampaita kiristellessä ja kyyneleitä nieleskellessä.
Kummallisesti tuossa odotellessa ehtii käymään kaikki mahdolliset tunnetilat läpi. Ensin jännittää, ja panikoittaa, kun ei ole oikein asiat hallussa. Sitten ehtii vielä hyvin pänttäämään ja ihan innolla opetella ne samaiset vaivaiset asiat, jotka olisi ehkä voinut opetella jo lukulomalla. Tulee vessahätä ja nälkä, kahvia ja snickersiä naamariin, enää ei viitsi lukeakaan. Kyllästyttää, ihan sama, lähdenkö pois ja pyydänkö audienssia jollekin muulle päivälle? No, kun tänne on tultu niin pitää nyt yrittää. Ärsyttää. Kaikki muut menevät ensin, kun ovat voineet ilmoittautua netissä ja ilmeisesti jokaisella on listalla oma määrätty aikansa tulla tenttiin. Tosin se lista ei ole koskaan esillä, eikä sitä kukaan näy noudattavankaan. Erasmuksille ei anneta tenttiinkirjautumistunnuksia, nehän eivät tietenkään ole samat kuin atk-tunnukset. Onko epäreilua? Tällekin proffalle kirjoitin ja sanoin että voinko tulla tentiin silloin ja silloin joka alkaa silloin ja silloin. Tule vaan, ja sitten marssitaan takki päällä käytävälle ja kysytään että et kai ole tulossa tenttiin. Argh.
Pitkä odotus palkittiin, pääsin sisälle, ja julma kohtalo päätti että minun tulee vastata kysymyksiin semmoisista aiheista, joita on käsitelty luonnollisesti silloin kun en flunssan takia ollut luennoilla. Vaihdoin blondivaihteelle, hymyilin herttaisesti ja esitin etten nyt ihan ymmärtänyt kysymystä. Librettoon jäi arvosanaksi 25, mistä voidaan päätellä viehätysvoimani tehonneen. Oikeudenmukaisesti arvosteltuna en olisi päässyt koko tenttiä läpi.
Siitä helpottuneena ja adrenaliinin vaikutuksen alaisena lähdin vielä toiselle laitokselle etsimään teatterikurssin proffaa, jolle olin tehnyt tentin jo syksyllä, mutta joka halusi kirjata tuloksen vasta helmikuussa. Ihme ja kyllä se olikin paikalla, tekemässä tenttiä toiselle opiskelijalle, ja sanoi että voin tulla heti hänen jälkeensä kirjoineni, eihän tuohon pitäisi mennä kuin muutoma minuutti. Siinäkin sitten odotin käytävällä sen puoli tuntia, ja pyysin anteeksi toisilta opiskelijoilta että kiilaan sisälle, ei mene pitkään. Proffa oli tietenkin hukannut kaikki paperinsa, mutta täytteli sitten hajamielisesti kaikki tiedot eikä epäillyt yhtään kun sanoin että hän oli antanut arvosanaksi 30. Siinä se sitten katseli muita arvosanojani, "mitenkäs tuo historian professori on antanut vain 25, noin huonon, onpas se ollut ilkeä", "olitkos sinä norjalainen, ai et, ahaa suomalainen. No millainen Suomi on, onko koti-ikävä? Mitä Suomessa syödään? Onko joku ruokalaji, mitä on ikävä Suomesta? Puhutkin muuten jo aika hyvin italiaa, on selvästi syksystä parantunut" ja plaa plaa plaa ainakin 15 minuuttia. Voi kuules professori, kiva ois jutella mutta kun tuolla käytävällä on noita opiskelijoita jonottamassa tenttiin, miten ois, päästetäänkö nekin joskus tämän vuorokauden puolella..? Vielä kysäisin että milloinka on tuon huonekaverin vastaanottoaika (samainen proffa jonka tenttiin en mennyt), kun olen sille yrittänyt sähköpostia kirjoittaa eikä taida mennä perille kun ei ole vastannut. "Ai no se nyt on semmoinen, ei se koskaan vastaa, yritä vaikka soittaa sille tai jotain". Haukuttuaan työkaverinsa ja viivästettyään opiskelijoita proffa lopulta kätteli sydämellisesti, toivotti hyvää jatkoa, ja onnistui kuitenkin saamaan miut hyvälle tuulelle. Mikäs se on ollessa kun tykätään, mutta voi niitä jotka eivät ole yhtä onnekkaita...
Uusi lukukausi tuo tullessaan uudet professorit, jotka ovat tässä ensimmäisessä jaksossa kaikki naispuolisia. Ihan jännä, kun syksyllä oli vain vanhoja setiä. Mikään ihan nuori ei ole kirkkohistoriankaan opettaja, mutta kurssi vaikuttaa lupaavalta. Sain jo kehuja kielitaidostani, sen sijaan vasta kolme päivää sitten saapunut itävaltainen vaihtari oli ihan pihalla. Alussa aina vaikeaa, tutustuin kuitenkin tähän uuteen tyttöön ja koetin lohduttaa että kyllä se siitä.
Tenttiperiodin päättymistä juhlistan lähtemällä japanilaisen kaverini kanssa Venetsian karnevaaleihin. Sen jälkeen tuleekin Suomesta kavereita, niin että kahden viikon oma loma luennoilta odottaa. Mitäs laittavat luennot niin tiivisti ja miun parhaaseen matkusteluaikaan, ei oo minun vika. Onneksi ei ole kuitenkaan luentopakkoa, ja saahan noita muistiinpanoja italialaisilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti